MIKSI KANNATTAA OSTAA AITOA MUSTETTA

Uskomme, että tulostus on kumppanuussuhde. Laadukkaan tulosteen tuottamiseen tarvitaan sekä tulostinta että mustetta. Siksi on tärkeää tuntea musteet mahdollisten vaarojen välttämiseksi tulostuksessa.

AITO MUSTE

Mitä sinun tulee tietää

Kuka halua kuluttaa aikaa tulostimensa pohtimiseen? Senhän pitäisi vain toimia. Olemme kehittäneet musteemme ja tulostimemme toimimaan harmoniassa, joten ne tekevät juuri niin ja antavat yhdenmukaisia, luotettavia tuloksia ilman turhaa hässäkkää. Tämä johtuu siitä, että investoimme laajaan tutkimukseen ja huipputeknisiin valmistustiloihin ja testaamme tuotteemme perusteellisesti.

Tietenkään emme voi sanoa samaa musteista, joita emme ole valmistaneet. Epson ei takaa, että niin sanotut yhteensopivat musteet tai uusiovalmistetut mustepatruunat täyttävät lupauksensa.

Haluatko ottaa epäluotettavien kapasiteettien ja heikkolaatuisten tulosteiden riskin? Pahimmillaan voi käydä niin, että mustepatruunat eivät toimi tai tulostin rikkoutuu. Suojaudu potentiaalisilta vaaroilta tulostuksessa käyttämällä aitoa Epson-mustetta.

Aito musteYhteensopiva musteUusiovalmistettu muste
Epsonin tutkima ja kehittämä
Valmistettu Epsonin huipputeknisissä puhdashuonetiloissa
Epsonin testaama ja hyväksymä
Suojana Epsonin tulostintakuu

Mitä riskejä epäaitoihin musteisiin liittyy?

Haluamme, että tulostuskokemuksesi on aina vaivaton. Siksi korostamme potentiaalisia ongelmia, joita saatat kohdata käyttäessäsi epäaitoja musteita.

Tulostimen viat

Kuvittele, että sinun on tulostettava lentolippu eikä se toimi – koska suuttimet ovat tukkeutuneet tai tulostin ei tunnista mustepatruunaa. Vielä pahemmassa tapauksessa mustepatruuna on tullut perille rikkinäisenä, ennen kuin pystyt edes aloittamaan. Epäaidot musteet eivät ole Epsonin suunnittelemia ja testaamia, mikä tarkoittaa, että tulostimesi voi altistua toimintahäiriöille, joita tulostimen takuu ei kata.

Heikot tulokset

Ulkoasulla on merkitystä, joten kun tulostat tärkeitä yritysasiakirjoja tai kurssitöitä, et takuulla halua nähdä läiskiä, tahroja, viiruja tai epätarkkoja kohtia. Jos haluat arkistoida asiakirjoja, on tärkeää huomioida musteen kestävyys. Tarkka laadunvalvontamme varmistaa, että saat luotettavia, siistejä ja teräviä tuloksia, mutta voiko samaa sanoa epäaidoista musteista?

Ongelmien korjaamiseen käytetty aika

Hoiditpa kotitoimistoa tai vietitpä kiireistä perhe-elämää, olemme varmoja, että sinulla on parempaa tekemistä kuin puhdistaa vuotavien mustepatruunoiden jälkiä. Valitettavasti epäaidoilla musteilla ei ole tukenaan tutkimustamme, kehitystämme ja testaustamme. Tulostimiimme ja musteisiimme kohdistetaan valtavia investointeja sen varmistamiseksi, että ne toimivat luotettavasti.

Säästäminen väärässä kohdassa

Pienet etukäteiskustannukset ovat luonnollisesti houkuttelevia, mutta jos viallisen tuotteen saaminen voi olla hyvin masentavaa ja kallista pitkällä aikavälillä. Voitko olla varma, että uusiovalmistettu tai yhteensopiva mustepatruuna toimii? Entä jos päädyt kuluttamaan aikaa ja rahaa sellaisten asiakirjojen uudelleentulostamiseen, jotka eivät ole riittävän hyviä ensimmäisellä kerralla? Epsonin takuu ei myöskään kata epäaitoja musteita, joten jos tulostimesi vahingoittuu, takuu ei välttämättä ole voimassa.

Ratkaisu

Todella helppo tapa varmistaa, että voit tulostaa helposti ja saada yhdenmukaisia tuloksia, on käyttää Epsonin aitoja musteita, jotka on testattu ja hyväksytty. Seuravaksi selitämme, mikä tekee suorituskykyisistä ja luotettavista musteistamme niin erikoisia.

Epson toimii parhaiten Epsonin kanssa

Tulostuksen tulisi olla vaivatonta ja luotettavaa. Siksi musteemme ja mustepatruunamme käyvät läpi laajan tutkimus- ja kehitysprosessin, jotta ne toimivat vaivattomasti yhdessä. Lisäksi ohjaamme ja valvomme tuotantoprosessin jokaista vaihetta huipputeknisissä tiloissa tapahtuvasta valmistuksesta perusteelliseen testaukseen. Tämä tarkoittaa, että voit rentoutua, sillä musteemme on suunniteltu toimimaan saumattomasti tulostimesi kanssa ja tuottamaan laadukkaita ja luotettavia tuloksia, tulostitpa tekstiä tai grafiikkaa. Sen vuoksi yhdeksän kymmenestä aidon musteen käyttäjästä on erittäin tyytyväinen tulosteidensa laatuun¹.

Luotettavat, laadukkaat tulokset

Luotettavan tulostimen ja musteensyötön kehittäminen ei ole helppoa. Siksi olemme investoineet voimakkaasti tutkimukseen ja kehitykseen ja käyttäneet lukemattomia vuosia tuotantotilojemme parantamiseen. Kukin mustepatruuna tuotetaan huipputeknisessä, pölyttömässä ympäristössä vikojen estämiseksi. Myös itse mustepatruunan materiaali ja muotoilu on huolella toteutettu vakaan ympäristön takaamiseksi musteille.

Helppokäyttöinen

Paitsi että tulostintemme jokapäiväinen käyttö on helppoa, olemme myös tehneet tulostimeen sopivan musteen ostamisesta vaivatonta. Tunnistat oikean pakkauksen myymälässä nopeasti edessä olevan kuvan ansiosta. Tarkista vain käyttöoppaasta, mitä kuvaa sinun tulisi etsiä. Olemme myös kehittäneet useimpiin postilaatikkoihin sopivan kompaktin EasyMail-pakkauksen tilanteisiin, joissa posti ei vaadi allekirjoitusta. Sen ansiosta on vaivatonta tilata verkossa kotiin. Tulostitpa usein tai epäsäännöllisesti, voit valita vakio- tai XL-mustepatruunan tulostustarpeidesi mukaan

Edullinen

Ei ole järkevää heittää pois käyttämätöntä mustetta. Tästä syystä lähes kaikki musteemme ovat saatavilla erillisinä patruunoina, joten vain käytetty väri on vaihdettava. Se voi säästää jopa 30 %² musteesta verrattuna kilpailijoiden kolmiväripatruunoihin. Luotettavat musteemme myös vähentävät virhetulostusten mahdollisuutta, ja ne ovat testattuja, joten voit luottaa ilmoitettuun kapasiteettiin. Tämä helpottaa tulostustarpeiden budjetointia. Voit vähentää kustannuksia entisestään XL-mustepatruunoillamme, jotka tarjoavat taloudellisen ratkaisun niille, jotka tulostavat usein. Niillä voi tulostaa yli kaksi kertaa enemmän sivuja³ kuin tavallisilla mustepatruunoilla. Tämä vähentää merkittävästi sivukohtaisia kustannuksia ja auttaa säästämään rahaa.

Aidon musteen ostaminen

Oletko koskaan kävellyt ympäri myymälää ja yrittänyt löytää tulostimeesi sopivaa mustetta vain huomataksesi, että olet unohtanut tulostimesi mallinimen? Vai teetkö mieluummin ostoksia verkossa? Jos teet, miten hallitset toimituksia? Kyllästytkö odottamaan kotona niiden saapumista? Teitpä ostoksia verkossa tai haitpa musteesi mieluummin myymälästä, olemme tehneet tulostimeesi sopivan musteen ostamisesta vaivatonta.

Epsonin logo

Logomme näkyy selkeästi pakkauksessa, joten löydät musteemme helposti myymälästä. Kun näet brändimme, voit olla luottavainen tietäessäsi, että ostat luotettavia, helppokäyttöisiä, aitoja musteitamme.

Pakettitunnus ja kapasiteetti-indikaattori

Valitse tulostustiheyden mukaan tarpeisiisi sopiva mustepatruunakoko. Etsi vain tässä näkyvää kapasiteetti-indikaattoria.

Tulostuskapasiteetti ja yhteensopivuus

Voit suunnitella ja budjetoida tulostustarpeesi tarkistamalla pakkauksen etupuolelta, kuinka monta värillistä ja mustavalkoista sivua mustepatruunalla voi tulostaa. Siinä kerrotaan myös, minkä tulostinten kanssa mustepatruunat ovat yhteensopivia.

Musteperheen kuva

Enää ei tarvitse muistaa tulostimen mallia, sillä kukin muste kuuluu tuoteperheeseen, joten sinun on vain etsittävä tuoteperheen kuva, esimerkiksi mansikka, norsu tai peura. Tämä nopeuttaa ja helpottaa oikean musteen löytämistä, sillä voit etsiä pakkauksen kuvaa tulostinmallin sijaan. Tarkista käyttöoppaasta, minkä musteperheen tarvitset Epson-tulostimeesi.

Pakkauksen sisältö

Näet, minkä värisiä musteita pakkauksessa on ja kuinka paljon saat kutakin väriä. Kerromme musteen tarkan millilitramäärän, joten sinulla on kaikki, mitä tarvitset tietoihin perustuvan ostopäätöksen tekemiseksi.

Oikean musteen löytäminen myymälässä

Myymäläkäyntisi voi nyt olla nopea ja suoraviivainen. Epsonin selkeiden ja informatiivisten pakkausten ansiosta pystyt nopeasti tunnistamaan tulostimeesi sopivan musteen. Olemme myös yksinkertaistaneet tarpeisiisi sopivan mustepatruunan valintaa sekä sivukapasiteetin tarkistusta ennen ostamista. Saat lisätietoja osoittamalla pakkausta.

Aito Epson EasyMail -pakkaus

Verkossa tehdyt musteostokset voidaan kätevästi toimittaa kotiisi EasyMail-pakkauksen ansiosta. Mikä hienointa, olemme suunnitelleet pakkauksen niin, että se on riittävän pieni mahtuakseen useimpiin postilaatikkoihin niitä tilanteita varten, joissa posti ei vaadi allekirjoitusta. Näin vältät tarpeettomat matkat toimituksia noutamaan.

  • Turvallinen, helposti kierrätettävä pakkaus

  • Postitusvalmis, sopii tavallisiin eurooppalaisiin postilaatikkoihin

  • Toimitetaan alkuperäisessä Epson-pakkauksessa, jossa on selkeä aidon tuotteen tunniste

  • Musteperheen kuva ja pakkauksen sisältö näkyvät pakkaustarrassa