Urheilumuseon Urheilusankaruus-seinä jakaa sykähdyttävimmät tarinat

Urheilumuseon Urheilusankaruus-seinä jakaa sykähdyttävimmät tarinat

Urheilumuseo palasi remontin jälkeen kotiin Olympiastadionille. Uudistuneen Urheilumuseon keskeltä löytyvä Urheilusankaruus-videoseinä herättää henkiin urheiluhistorian huippuhetket vuosien varrelta. 12 metrinen videoseinä on toteutettu hyödyntäen Epsonin EB-L1490U -laserprojektoreita.

Urheilumuseo esittelee suomalaista urheilua ja liikuntakulttuuria. Tulevaisuudessa halutaan tavoittaa entistä paremmin myös kansainvälistä yleisöä.

Kun uudistetun museon sisältöä suunniteltiin, tärkeimmäksi asiaksi nousi halu kertoa suomalaisen urheilun tarinoita mahdollisimman aidosti ja monipuolisesti.

”Urheilumuseon sydän on meidän esinekokoelma, mutta tarvitsemme enemmän, jotta voimme välittää koko urheilun tunteiden kirjon. Siihen tarvitaan kuvaa ja ääntä. Tältä pohjalta syntyi ajatus uudenlaisesta digitaalisuudesta”, kertoo kehitysjohtaja Kaisa Laitinen.

Urheilusankaruus-videoseinä välittää 9 minuutin aikana suomalaisen urheilun sykähdyttävämpiä huippuhetkiä ja koko tunteiden kirjon.

Videotaitelija Janne Aholan suunnittelemassa teoksessa ei ole kyse vain dokumentaatiosta, vaan tilaan on haluttu luoda kokonaisvaltainen ja visuaalisesti vaikuttava kokemus.

”Jotta tämä tavoite onnistuu, on valitulla tekniikalla tärkeä rooli. Laadukkaan tekniikan avulla luodaan se kuva- ja äänimaailma, johon ihminen voi sukeltaa sisään ja kokea hetken kaikilla aisteillaan yhä uudestaan”, sanoo videoseinän teknisestä toteutuksesta vastanneen Studiotecin projektipäällikkö Pauli Lamsijärvi.

Laitinen iloitsee Urheilumuseon saamasta vastaanotosta.

”Meillä on vieraillut kaikenikäisiä ihmisiä ja ryhmiä koululaisista eläkeläisiin. Olen ylpeä, että pystymme yllättämään vieraamme yhä uusilla tavoilla. Urheilutarinoiden lisäksi Urheilumuseo tarjoaa nyt taidekokemuksen.”


​EB-L1490U -malli perustuu Epsonin 3LCD-lasertekniikkaan, minkä ansiosta heijastetut kuvat toistuvat kirkkaina ja aidon värisinä. Laserprojektoreissa ei ole lainkaan vaihtoa tarvitsevaa lamppua, mikä helpottaa ylläpitoa ja vähentää huoltotoimia.