Epson

Vuoden Luontokuva 2008

 



19.10.2008

Finlandia-talolla järjestettävä perinteinen Vuoden Luontokuva -tapahtuma kuvaa mittaamattoman arvokasta luontoamme tunnettujen luontokuvaajien kuvien kautta. Tapahtumassa jaetaan erittäin arvostettu Vuoden Luontokuva-palkinto. Epson on tapahtumassa mukana omalla osastollaan esittelemässä omia valokuvaukseen liittyviä ratkaisujaan.


Epson on mukana Pohjoismaiden suurimmassa luontokuvatapahtumassa Finlandia-talolla sunnuntaina 20.10.2008.

Tapahtumassa julkistetaan uudet Fotofinlandia-finalistit. Kilpailukuvat ovat esillä koko tapahtumapäivän ajan. Vuoden Luontokuvat 2008 -kilpailun 9 sarjavoittajaa ja 21 kunniamaininnalla palkittua kuvaa ovat esillä jo klo 11.00 alkaen.Vuoden Luontokuva-tapahtumassa voi myös seurata esitelmiä Etelämantereen vesiltä pohjoiseen revontulten maahan, tavata luontokuvaajia ja -kirjailijoita ja tutustua luontokuvauksen saloihin.

Tapahtuman pääesiintyjänä on maailman tunnetuin naispuolinen luontokuvaaja Tui De Roy. Viimeiset viisi vuotta hän on kuvannut albatrosseja maapallon eteläisillä merillä. Töitään esittelevät festivaalissa myös Jaakko Ruola, Hannu Vallas, Mireille de la Lez, Kimmo Kuure ja Markus Varesvuo. Lisää tapahtumasta löytyy osoitteesta: http://www.vuodenluontokuva.fi

Kuvassa Tui De Roy: Kuningasalbatrossi




  Takaisin edelliselle sivulle

   'uutiset ja kampanjat'